Botnia Business Services Oy Ab:n pääpaikka on Raippaluodossa, Mustasaarella, Suomessa. Pääomistajana Kensoft Consulting Ab Oy. Muut omistajat ovat henkilöstö. Kesällä 2019 Kensoftista tuli pääomistaja. Autamme yrityksiä sijoittautua uusille markinoille Pohjoismaissa.
Meidän pitkä kokemus yrittäjinä mahdollistaa auttaa sinua yrityksesi johtamisessa.

Kent Ekman, TJ
Yrittäjänä minulla on pitkä kokemus. Intohimoni on autaa toisia yrityksiä. B2B-toimintaa olen harjoittanut 90-luvun keskivälistä asti ja sitä myötä kokenut myötä- ja vastoinkäymisiä yrittäjänä sekä kokenut hyviä ja huonoja suhdanteita. Tukea keskusteluissa antaa pitkä kokemus joka vaikuttaa yrityksen arkeen.
Olen yritysjohtajien neuvonantaja ja koutsi.

Sakarias Liimatainen, B2B Partner
Minua kiehtoo pohjoismainen yrityskulttuuri ja uskon, että minusta voi olla apua markkinoinnin kehittämisessä. Kokemukseni yrittäjänäja ja työskentely johtoryhmissä sekä Suomessa, että Ruotsissa auttavat ymmärtämään, mikä on tärkeintä yrityksen päätöksenteossa.
Olen käytettävissä luennotisijana aiheista, jotka käsittelevät mm. johtajuutta, markkinointia ja yrityskulttuuria
Arvot
Toimimme läpinäkyvästi ja kommunikoimme avoimesti. Aito tiimityö työyhteisössämme ja asiakkaidemme kanssa on meille kunnia-asia. Menestymme pitkäjänteisessä aidossa kumppanuudessa.